Reilu peli
Tämän tekstin pohjana on Sue Mainin erinomainen artikkeli: "Fairplay, ETIQUETTE ON THE TRIAL FIELD". Käännöksen myötä teksti päivitettiin Suomen olosuhteisiin sopivaksi.
Ensimmäiset paimennuskilpailut pidettiin paimenten välillä, kun he halusivat todistaa koiriensa kyvyt paimenena. Tämän seurauksena tuotiin suuremman yleisön nähtäville hyviä paimenkoiria. Kokeiden ansiosta pystyttiin hyödyntämään hyvien koirien kykyjä jalostukseen ja hyvän geenipoolin keräämiseen. Näistä varhaisista kilpailuista tuli ennen pitkää traditio. Tätä traditiota tulee kunnioittaa ja vaalia noudattaen International Sheep Dog Societyn paimennuskokeiden ideologiaa.
Päämääränä on testata koirien ominaisuuksia sekä yhteistyökykyä ohjaajan kanssa, käsitellä lampaita eettisesti oikein erilaisissa tilanteissa, joita voi tulla eteen päivittäisessä työssä paimenkoiran kanssa.
Etiketin, sääntöjen, kokeen kunnioituksen ja toiminnan kokeessa, tulee aina pysyä yhtä korkealla tasolla kuin se on aina ollut.
Alla käydään läpi muutama esimerkki etikettiin ja sääntöihin liittyen:
Vinkkejä koeradoille
Sue Main on julkaissut kirjasen ‘’Hints and Tips for the Trial Field’’ A brief guide to etiquette, protocol and handling on the trial field. Tässä kirjassa hän kertoo vinkkejä miten rataa ajetaan oikein ja mitkä asiat vaikuttavat pisteisiin. Kirjaa voi tilata ISDS nettikaupasta, mutta valitettavasti koronan takia kauppa on toistaiseksi suljettu.
Sue Mainin kirjassa käsitellään kokeeseen liittyviä eri asioita kuten etikettiä, kokeen kulkua ja järjestämiseen liittyviä asioita. Näitä on käsitelty niin aloittelijan näkökulmasta kuin kokeneempienkin näkökulmasta, esim. single, tuplahaku tai kilpaileminen kahdella koiralla yhtä aikaa.

- HARJOITTELU
- Koe ei ole harjoittelupaikka ... harjoittelu tehdään ennen kokeeseen osallistumista.
- PAIMENSAUVA
- Paimensauvan tulee olla paimensauva, kaikenlaisia muita sauvoja pidetään amatöörimäisenä tai jopa lisäapuna, jolloin seurauksena voi olla pistevähennyksiä, jos tuomari on sitä mieltä, että siitä aiheutuu ylimääräistä apua suoritukseen.
- Hyvä, oikein tasapainotettu paimensauva on toimiva kädenjatke ja hyvä apu, kun sitä käytetään oikein.
- KUN ASIAT EIVÄT SUJU
- Kun asiat eivät suju, lähde pois pellolta näyttämättä vihaisuuttasi, pettymystäsi tai ärtyneisyyttäsi. Lähde kotiin päättäväisenä siitä, että teet siellä kotiläksysi ja tule seuraavan kerran paremmin valmistautuneena kokeeseen.
- Kun ohjaaja starttaa koiran kanssa, hän on hyväksynyt kyseisen koeradan ja tuntee ja hallitsee kokeessa käytössä olevat säännöt.
- Osallistujaa voidaan pyytää keskeyttämään suoritus standardiin vedoten. (Tämä ei vielä ole ollut käytössä Suomessa, mutta lienee niin, että sitä tullaan lähtitulevaisuudessa käyttämään, kun osallistujamäärät kasvavat. Standardilla tarkoitetaan sitä, että tuomari määrittää pistetason joka tulee saavuttaa, jotta koetta voi jatkaa, jos nähdään ettei osallistuja pysty enää saavuttamaan tuota tasoa, hänet voidaan kutsua pois radalta standardiin vedoten. Standardi voi olla mikä vaan pistetaso, tuomari päättää mikä se on).
- Tuomarin päätös on lopullinen, kunhan se noudattaa koesääntöjä.
- ELÄINTEN HYVINVOINTI
- Aseta aina koirasi hyvinvointi etusijalle.
- Aseta aina lampaiden hyvinvointi etusijalle.
- KUNNIOITUS
- Kunnioita ja ota huomioon kanssakilpailijasi sekä kokeen järjestäjät.
- Älä anna koirasi haukkua toisten suoritusten aikana.
- Pidä koirasi hallinnassa koeradalla ja sen ulkopuolella.
- Jos koirallasi on juoksu, yritä pitää se poissa alueilta, joissa muut koirat liikkuvat, kun ei ole oma suoritusvuorosi.
- Älä kiroile tai käytä muutoin huonoa kieltä.
- Kiivasluonteinen ja huono käytös ei kuulu paimennuskokeisiin. Se antaa erittäin huonon kuvan ohjaajasta ja on haitallista koiralle.
- Älä käyttäydy huonosti ja hyökkäävästi koiraasi, lampaita tai ketään muutakaan kohtaan koealueella tai sen ulkopuolella. Paimennuskokeissa on korostetun tärkeää, että ohjaajat käyttäytyvät moitteetta ja sivistyneesti. Huono ja asiaton käytös johtaa asian tarkempaan tutkimiseen ja sanktioihin.
- Siivoa koirasi jätökset.
- Kunnioita ilmoittautumis- ja koesääntöjä.
- KUNNIOITA TUOMAREITA
- Arvostelu on tehtävä, jossa joka ikistä asiaa ja siihen liittyviä pistemenetyksiä ei ole kirjoitettu sääntöihin. Tuomari käyttää harkintaansa, kokemustaan ja sääntökirjaa määrittäessään antamansa suorituspisteet.
- Ei ole helppo tehtävä päättää suorituksen kokonaispisteitä ja tuomarin tuleekin aina suorituksen jälkeen miettiä vastaavatko pisteet lopputulosta ja onko syytä nostaa tai laskea pisteitä sen perusteella miten kokonaisuus on onnistunut.
- Tuomarin päätös on lopullinen olettaen, että se noudattaa paimennuskokeen sääntöjä.
- Tuomarin tehtävä ei ole helppo, etenkään tilanteissa, joissa hän joutuu tekemään päätöksensä sekunnin murto-osassa, eikä pysty keskustelemaan tulkinnoista tuntikausia.
- Tuomari tekee parhaansa antaakseen mahdollisimman hyvän arvostelun ja ohjaajien on se hyväksyttävä ja kunnioitettava tuomarin päätöksiä.
- Tuomari keskittyy arvostelemaan koko suorituksen ja antaa siitä pisteet. Yleisön tai ohjaajien on syytä jättää arvostelu tuomarille, sillä yleisö tai ohjaajat kenties näkevät vain osan suorituksesta tai vain muutamia niistä, katsovat suorituksia eri kulmasta kuin tuomari.
- On todella epäkunnioittavaa mennä kysymään tuomarilta miksi hän on antanut ne pisteet mitkä on antanut.
- Kilpailijan tai hänen edustajansa ei tule lähestyä tuomaria mennäkseen keskustelmaan tai vaikuttamaan annetuihin pisteisiin. Se on huonoa käytöstä ja tarvittaessa kokeen järjestäjät tutkivat tapauksen ja lopputulos voi olla sanktio.
- JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
- Paimennuskoe on keino tuoda näytille millaisia paimenkoiria maassamme on. Jos koirasi ei suoriudu annetusta tehtävästä, niele pettymyksesi, mene kotiin ja harjoittele lisää. ... Olet kokeessa näyttämässä koirasi kyvyt kyseisissä olosuhteissa, et leuhkimassa osaamisellasi painaaksesi muita osallistujia vähäpätöisimmäksi kuin itse olet.
- Kokeen olosuhteiden, käytettävien lampaiden, järjestäjien, tuomareiden jne. arvostelu vaarantaa tulevaisuuden koekäynnit. Ilman kokeen järjestäjiä, ei ole kokeita. ... auta älä arvostele!
- Kaikkien tulisi voida nauttia paimennuskokeiden kiehtovasta maailmasta ... niin vanhojen, nuorien, aloittelijoiden kuin kokeneidenkin. ... jaa osaamistasi ja ystävällisyyttäsi.
- Huono ja agressiivinen käytös on epäurheilijamaista ja antaa ohjaajasta erittäin epäedullisen kuvan ... ole kohtelias ja ystävällinen muille koepaikalla olijoille sekä käyttäydy reilun urheilijan tavoin.